Rauhaa maailmaan

Näyttävä lahjakirja joulurauhan julistamisen traditiosta Turussa lähestyy aihettaan hyvin yllättävästä näkökulmasta: medianäkyvyydestä. Onko kaunis – ajoittain tosin sisällöltään kiistelty – perinteinen tapa sittenkin ainoastaan vain median kautta syntynyt koko kansan yhteinen tapahtuma? 

Ei tietenkään, sillä Turun joulurauhan julistus on aito perinne, jonka pitkät juuret tulevat hyvin esille tutkija Tarja Tuulikki Laaksonen kirjan loppuun sijoitetusta osuudesta. Laaksonen käy läpi erityisen mielenkiintoisesti turkulaisen perinteen kytkeytymisen eurooppalaiseen traditioon. Myös nykypäivän esimerkit Tallinnasta ja Tartosta ovat kiinnostavia.

Laaksosen osuus on kirjan vahvinta antia, ja siitä sopii kerrata myöhemminkin useita joulurauhan vaiheisiin liittyviä yksityiskohtia. Ehkä koko kirjan olisi sittenkin voinut aloittaa tällä osuudella?

Siinä mielessä valittu ratkaisu on kuitenkin perusteltu, että nykyisessä muodossaan Turun joulurauhan julistus ja erityisesti kaupungin julistautuminen joulukaupungiksi on tietoisen tuotekehittelyn tulosta. Siinä myös medialla on keskeinen rooli.

Tietokirjailija Tapani Kunttu käy omassa osuudessaan läpi median panosta tapahtuman kehittämisessä. Teksti perustuu etupäässä aikalaishaastatteluihin ja Yleisradion arkistoihin. Erityisesti pitkään toimittajana toimineen Leo Lehdistön merkitys korostuu.

Radiosta nettiin

Joulurauhan julistuksen radiointi aloitettiin jo vuonna 1935, jolloin radiolla oli hyvin suuri merkitys kansallisen yhtenäiskulttuurin kanavana. Pian vakiintuikin käyttöön sanonta ”Suomen Turku julistaa joulurauhan”. Säännölliset televisiolähetykset aloitettiin 1980-luvulla, ja nykyisin joulurauhan julistusta voi seurata netin kautta missä päin maapalloa tahansa.

Kaikki tämä tuntuu taas tänäkin vuonna itsestään selvältä. Mutta Kunttu tuo esille kulissien takaisia vaiheita, jolloin Yleisradio oli aikeissa lopettaa mm. televisioinnin. Turun johdossa toimittiin kuitenkin ripeästi, ja neuvottelujen tuloksena televisiointia päätettiin jatkaa. Kuinka paljon näissä järjestelyissä liikkui ja liikkuu rajaa, sitä Kunttu ei kerro.

Nykypäivänä on vaikea kuvitella, että keskustelua joulurauhan televisioinnista jouduttaisiin käymään enää uudestaan. Verovaroin rahoitettu Yleisradio tuuppaa eetteriin koko ajan sen verran paljon hömpähtävää viihdettä, että tämä, kerran vuodessa välitettävä juhlavampi viihde mahtuu varmasti yhtiön budjettiin ja ohjelmistoon.

Toisaalta, pitäisikö järjestäjien miettiä toisiko yhteistyö jonkin toisen yhtiön kanssa jotain virkistävää uutta kokonaisuuteen? Tapahtuman ydin, joulurauhan julistus, pysyy tietenkin entisellään, mutta kaikki muu sen ympärillä voisi kaivata aika ajoin pientä freesausta.

Ekumeniaa

Vuodesta 1994 lähtien turkulaiseen jouluun on kuulunut erottamattomasti ekumeeninen rauhanvetoomus. Vuosi vuodelta sitä on kehitetty tapahtumaksi, jonka vaikutukset ulottuvat myös maamme rajojen ulkopuolelle.

Ekumeenisen rauhanvetoomuksen tuojaksi on vuosien varrella saatu vaikuttava joukko kotimaisia ja kansainvälisiä vaikuttajia. Ihan helppoa se ei ole ollut, eivätkä kaikki villeimmät ajatukset eivät ole toteutuneet. Mutta se ei ole tärkeintä.Oleellista on, että on haettu isoja nimiä, uskottu omaan asiaan ja nähty tapahtuman kehittämiseen liittyvät mahdollisuudet.

Emeritusprofessori Timo Soikkanen keskittyy omassa osuudessaan ekumeenisen tapahtuman ideointiin ja kasvuhenkiseen toteuttamiseen. Tuttuun tapaan pienet adekdootit ryydittävät Soikkasen perusteellista selvitystä. Kuinka Viron presidentiltä ei löytynyt kolehtirahaa, ei varmasti ole oleellisinta kulttuurihistoriaa, mutta sellaisista on mukava lukea.

Erityisesti Kuntun ja Soikkasen teksteissä on valitettavan paljon ärsyttäviä päällekkäisyyksiä, jotka huolellisemmalla toimitustyöllä olisi ollut vältettävissä. Kirja sisältää paljon kauniita kuvia.

--
Tapani Kunttu, Timo Soikkanen, Tarja Tuulikki Laaksonen: Joulurauha Suomen Turusta. Kuninkaanrauhasta ekumeeniseen rauhanvetoomukseen. Otava 2015.